Tilda istui keinutuolissa unisena ja yritti sovittaa balettitossuja jalkaansa. Hänen vierailunsa Noelin luona oli venynyt jo päiviksi, kenties viikoiksi. Tilda ei oikeastaan tiennyt enää ajan kulusta mitään. Päivät sulautuivat toisiinsa kun ei ollut koulua, eikä hän uskaltautunut yksin kauas talostakaan.
Katsoessaan peiliin Tilda vavahti. Hetken aikaa hän näki äitinsä kuvajaisen peilistä, kunnes tunnisti kasvot omikseen. Mikään muu talossa ei muistuttanut häntä toisesta elämästä, siitä Tildasta, joka asui Twinbrookin hienoimmassa talossa täydellisessä perheessä, kuin tämä peili, peili josta kuvastui kaikki se onni joka hänellä joskus oli ja kaikki ne kauhut joihin se elämä päättyi.
Tilda venytti itsensä kaksinkerroin tuntien edellisen päivän harjoitukset lihaksissaan. Kipu tuntui hyvältä, koska... se tuntui. Hän yritti elää päivän kerrallaan tietäen elävänsä tiimalasissa, jonka hiekka hukuttaisi hänet ajan loppuessa. Hän oli turruttanut tunteensa ollakseen vahva. Hänen täytyi olla vahva, koska jonakin päivänä hänen täytyisi lähteä ulos. Jonakin päivänä järjestö löytäisi hänet ja hänen täytyisi taistella. Siihen asti oli näyteltävä vahvaa Noelille ja koko maailmalle, kunnes olisi aika purkaa kaikki viha ja turhautuminen selvitäkseen elossa.
Tilda nousi ylös lattialta ja tunsi voimiensa kerääntyvän. Ajatukset eivät enää harhailleet menneessä, vaan mielessä alkoi näkyä askelkuviot selkeinä. Enää muutama minuutti lämmittelyä...
Alakerrasta kuului oven pamahdus ja Tilda juoksi ikkunaan. Noel lähti tänään ajoissa töihin ja se tarkottaisi enemmän aikaa tanssimiselle.
Tilda ei halunnut Noelin tietävän harrastuksestaan, minkä vuoksi hän tanssi vain Noelin ollessa poissa. Noel tuurasi työntekijöitä milloin missäkin, ja useimmiten hänet kutsuttiin töihin heti aamusta. Töiden loppumisesta ei ikinä tiennyt, joten Tilda heräsi aina ajoissa ollakseen valmis Noelin lähtiessä ehtiäkseen varmasti tanssimaan pari tuntia omassa rauhassaan.
Noelin kadottua näkyvistä Tilda kiirehti narisevat rappuset alas.
Hän suorastaan tanssahteli keittiön ovesta sisään hengittäen raikasta aamuilmaa, joka tuoksui mereltä ja pakokaasuilta.
Keittiön vanha puulattia tuntui sileältä, mutta pitävältä tossujen alla, eikä Tilda malttanut edetä edes peremmälle ottaessaan jo ensimmäiset tanssiaskeleet. Näin täydellistä puulattiaa ei kannattanut tuhlata kävelemiseen!
Tilda nosti jalkansa korkealle ilmaan mielessään soivien sävelten tahdissa ja hymyili onnellisena. Hän muisti jokaisen askeleen ulkoa oppimistaan liikesarjoista tehden ne kerta kerralta paremmin.
Tanssiessaan Tilda tunsi ilon sisällään. Hän unohti kuka oli ja mitä hänelle oli tapahtunut. Yhtäkkiä hän oli järven pintaa pitkin liitävä joutsen tai satavuotisesta unestaan herännyt prinsessa. Edes sen pienen hetken kaikki tuntui olevan hyvin ja sen voimin Tilda jaksaisi taas seuraavaan aamuun.
Liideltyään ympäri keittiötä koko aamun Tildan voimat loppuivat ja hänen oli pakko istua alas hengähtämään. Hän olisi voinut unohtua unelmiinsa koko päiväksi näytellen yhä uudelleen roolinsa jonakuna muuna. Balettitunneilla hän oli kuitenkin oppinut tuntemaan rajansa ja tiesi, ettei kannattanut kuluttaa itseään loppuun.
Pian Tilda oli käynyt pikaisesti kylvyssä, vaihtanut vaatteensa ja nostanut tiputtamansa esineet takaisin paikoilleen. Keittiö ei ollut kovinkaan suuri ja Tildalla olikin aamuisten tanssituokioiden jäljiltä jalat usein mustelmilla, jotka sai piilotettua kätevästi mustien sukkahousujen alle.
Päivisin Tilda yritti parhaansa mukaan auttaa talon askareissa. Noel oli sanonut ettei noin hentoisen tytön tarvinnut alkaa tekemään raskaita pihatöitä, mutta Tildasta oli vain mukavaa oleskella raikkaassa ilmassa ja auringonpaisteessa tehden samalla jotain. Ei hän halunnut koko päivää istua keittiön pöydän äärellä siemailemassa teetä.
Silti aika kävi usein pitkäksi. Rikkaruohoja ei riittänyt nypittäväksi joka päiväksi ja kukkaset alkoivat lakastua liiasta kastelusta. Usein Tilda kiipesi vain istumaan aidan päälle tähyilemään tielle jos Noel tulisi jo kotiin. Toisinaan hän sai juttuseuraksi myös postinkantajan tai pikkulinnun, mutta tänään maailma näytti täysin autiolta.
Tilda huokaisi ja mietti, että tuskin kukaan tänne hylätylle alueelle vapaaehtoisesti tulisikaan. Ehkä Noel veisi hänet joku päivä keskustaan vaikka puistoon istumaan. Talo oli hyvä turvapaikka, mutta vaaroista huolimatta Tilda kaipasi muita ihmisiä ja elämää. Hän menettäisi ennen pitkää järkensä, jos jäisi neljän seinän sisälle.
Ilman viiletessä Tilda kyllästyi istumaan ulkona. Hänen vatsansa oli jo alkanut kurnia, joten hän alkoi valmistaa illallista hyräillen kukkaisvalssia Pähkinänsärkijä-baletista. Sileä puulattia hänen jalkojensa alla kutsui häntä tanssimaan, mutta tiputettuaan keitto-ainekset melkein lattialle Tilda päätti pitää jalkansa maassa.
Ruoka oli hetkessä valmista ja Tilda istuutui tuolille odottamaan Noelin saapumista kotiin. Ulkona alkoi jo hämärtää, joten Noel oli varmasti jo matkalla. Hän tiesi Tildan pelkäävän ja pakenevan jotain, eikä hän halunnut tyttöparan olevan yksin vanhassa narisevassa talossa pimeän tultua. Tosiasiassa Tilda ei pelännyt ollessaan talossa, ei päivällä eikä yöllä. Hän tiesi, että järjestö etsisi alieneja parhaillaan jossain päin maailmaa, mutta tästä talosta oli tullut turvapaikka. Talo oli kuin kuplan sisällä, muu maailma ei nähnyt sitä, eikä päässyt sinne. Se oli olemassa vain Tildalle ja Noelille.
Viimein Noel istahti hengästyneenä pöydän ääreen pahoitellen olevansa myöhässä.
"Sain tänään työkeikan isoon varastoon, jossa oli käynyt yön aikana murtovarkaita, kaikki laatikot oli revitty alas hyllyiltä ja levitelty pitkin hallia.", hän selitti Tildan nyökkäillessä suu täynnä keittoa.
"Ei se haittaa, kyllä minä pärjään täällä yksinkin.", Tilda vakuutteli nieltyään ruoan.
"Varmasti pärjäät, mutta tylsää täällä on yksinään kaiket päivät istua, tuskin tästä talosta löytyy kovinkaan paljon mielenkiintoista tekemistä, ellei vanhat kirjat tai horisontin tuijottaminen innosta.", Noel vitsaili.
"Äh, täällä on ihan hyvä olla, käydä kävelyllä meren rannassa, istua nurmikolla lukemassa niitä vanhoja klassikokirjoja joista ei ymmärrä mitään tai sovitella laatikoista löytyviä pitsikauluksisia kukkamekkoja.", Tilda puolustautui ja virnisti ilkikurisesti Noelille.
Noel oikeasti piti vanhoista kirjoista. Hänellä oli niitä kokonainen varasto kellarissa huoneensa nurkassa. Osan hän oli löytänyt talon vintiltä ja joitakin hän oli käynyt etsimässä muissa kaupungin autiotaloissa. Illallisen jälkeen hänellä oli tapana lukea loppuilta ja Tilda istui yleensä hänen viereensä. Joskus Noel luki hänelle jotain ääneen, mutta useimmiten Tilda vain vajosi ajatuksiinsa tai suunnitteli seuraavan aamun askelsarjoja itselleen.
Nyt Tilda odotti vain pääsevänsä nukkumaan, jotta seuraava päivä tulisi nopeammin. Hän oli pakomatkallaan onnistunut satuttamaan nilkkansa niin, että hän ei ollut uskaltanut tehdä vielä hyppyjä. Hän oli kärsivällisesti voimistanut sitä ja antanut sen parantua ja nyt se tuntui viimein olevan entisellään. Huomisaamuna olisi hyppyjen aika.
Tilda oli nukahtanut illalla heti saatuaan päänsä tyynyyn. Nyt hän heräsi virkeänä ja kurotti kätensä kohti kattoa kuunnellen selkänsä naksumista. Seinien läpi kulkeva viima ei ollut hyväksi.
Noelin käveltyä portista viimein ulos tavallista myöhemmin Tilda hiipi portaat alas kuin salainen vakooja ja läimäytti ulko-oven auki leveästi hymyillen.
Käveltyään jonkin matkaa kohti keskustaa Noel huomasi unohtaneensa parit tärkeät paperit kotiin. Hän oli viimein saanut mahdollisuuden päästä oman alansa töihin usean vuoden pätkätöiden jälkeen ja heti ensimmäisenä hän oli jättää portfolionsa kotiin!
Noel oli jo kävelemässä ajatuksissaan kohti työhuonettaan, kunnes huomasi ulko-oven olevan auki. Hetken ajan hän luuli jonkun tunkeutuneen sisälle taloon, mutta sitten hän kuuli sisältä hyräilyä ja hänen katseensa osui Tildaan, joka seisoi keskellä lattiaa hiukset sidottuna nutturalle ja päällään mitä kummallisimmat vaatteet.
Noel jähmettyi ovelle katsomaan ihmeellistä näkyä. Hänen piti melkein nipistää itseään ollakseen varma, ettei ollut unessa. Miten ihmeessä hänen taloonsa eksynyt salaisuuksia täynnä oleva tyttö osasi yhtäkkiä tanssia balettiakin ja miksi hän tanssi keskellä keittiötä näin aikaisin aamulla? Hetken päästä tanssi oli jo lumonnut Noelin ja kysymykset unohtuivat. Hän jäi vain katsomaan esitystä unohtaen, että häntä odotettiin toisaalla...
Tilda katsoi herkeämättä eteenpäin ja hengitti tasaisesti, vaikka hänen sydämensä pamppaili kiivaasti. Hänen pitäisi kokeilla ensin pienempiä hyppyjä ja tunnustella nilkkaansa, sekä keittiössä olevaa tilaa. Tanssisaleissa ei tarvinnut väistellä työpöytiä ja uuneja, joten tämä vaati erityistä keskittymistä. Tilda valmistautui ottamalla pari askelta taaksepäin saadakseen voimaa hyppyynsä...
Noel astui vaistomaisesti ovesta sisälle nähtyään Tildan ponnistavan ilmaan. Hän näki heti, että Tilda oli arvioinut hyppynsä pahasti pieleen, eikä hän ehtinyt räpäyttää edes silmiään kun kuuli jo kovan kolauksen ja näki Tildan kaatuvan maahan.
Saatuaan itsensä liikkeelle Noel ryntäsi kauhuissaan Tildan luo, joka makasi liikkumattomana lattialla. Hänen kätensä tärisivät, mutta hän yritti löytää pulssin Tildan kaulalta. Jokainen sekunti tuntui kesätävän ikuisuuden, kunnes Noel hengähti syvään, rauhoitti itsensä ja tunsi sydämen sykkeen sormenpäissään.
Noel nosti Tildan polveaan vasten, jotta hänen olisi helpompi tarkkailla Tildan hengitystä. Noel yritti kuumeisesti keksiä mitä hänen pitäisi tehdä. Vaihtoehtoina olisi odottaa Tildan tulevan tajuihinsa tai lähteä kantamaan häntä sairaalaan. Ambulanssi ei suostuisi paikalle tulemaan parin vuoden takaisen tapahtuman vuoksi, jossa lähistöllä asuvat pari narkkaria olivat keksineet hyvän keinon saadakseen lääkkeitä itselleen...
Hetki hetkeltä odotus kävi raskaammaksi. Noel seurasi tarkasti rintakehän kohoilemista ja odotti näkevänsä edes sormenpään liikahtavan. Tildan silmät pysyivät kuitenkin kiinni ja Noel yritti selittää itselleen, että tyttö tuntui kylmältä vain, koska he istuivat kylmällä lattialla...
Yhtäkkiä Tilda veti polvensa koukkuun ja heräsi henkiin kuin taikaiskusta. Hänen päätään jomotti ja hän räpytteli silmiään nähdäkseen kunnolla. Koko maailma tuntui pyörivän hänen silmissään. Hän katseli ympärilleen ja yritti muistaa mitä juuri oli tapahtunut, kunnes huomasi huolestuneen näköisen Noelin vieressään. Tilda ei halunnut katsoa Noelia silmiin ja yritti haudata kasvot käsiinsä, mieluiten hän olisi haudannut koko päänsä vaikka maan alle. Noel oli varmasti nähnyt kaiken ja hänen salainen harrastuksensa ei ollut enää kovin salainen...
"Tärkeintä että olet kunnossa", Noel kuiskasi arvaten Tildan ajatukset, "Sinun on parasta mennä lepäämään hetkeksi, jotta vointisi paranee."
Tilda nousi varovasti seisomaan sanomatta sanaakaan. Hän otti askeleen eteenpäin kun hänen silmissään sumeni ja hän tunsi käsivarret ympärillään.
"Ehkä on parasta että autan sinut istumaan nojatuoliin, ettet lyö päätäsi toista kertaa.", Noel sanoi ja piti tiukasti kiinni Tildan käsivarresta valmiina ottamaan kopin, jos hän horjahtaisi.
Parin särkylääkkeen ja vesimukillisen jälkeen Tildan olo alkoi helpottua. Hänellä oli edelleen hieman hutera olo, mutta ainakin särky oli lakannut. Noel oli istunut viereisellä tuolilla hiljaa ajatuksissaan aivan liian kauan, mutta Tilda ei uskaltanut liikahtaakaan ennen kuin hän sanoisi jotain.
"Meidän pitäisi ehkä jutella. Sinusta. Kaikesta.", Noel sanoi viimein tuijottaen edelleen tyhjyyteen.
"Niin..."
Tilda tiesi sisimmässään, että hän voisi kertoa Noelille vaikka koko elämäntarinansa, hän ei ikinä pettäisi luottamusta, mutta olisiko Noel valmis hyväksymään sen, hyväksymään hänet sen jälkeen? Ja ennen kaikkea, asettaisiko kaikki tieto Noelin vaaraan?
Nukuttuaan muutaman tunnin Tilda tunsi olonsa taas normaaliksi ja Noel lähti hänen kanssaan keskustaan iltateelle. Molemmista oli alkanut tuntua että seinät kaatuvat päälle, joten oli parempi lähteä hieman tuulettumaan ja puhumaan samalla asiat halki.
"Minä voin aloittaa", Noel sanoi huomattuaan Tildan hermostuneisuuden. Hän saisi rauhassa kerätä itsensä sillä aikaa.
"Synnyin Sunset Valleyssa, isäni piti paikallista ruokakauppaa ja äitini näytteli pienessä tv-sarjassa, jota kuvattiin kaupungin laitamilla. Minulla on isoveli ja pikkusisko, joten olen meistä keskimmäinen."
Tilda alkoi rentoutua kuunnellessaan Noelin puhetta. Hän oli luullut tuntevansa Noelin, mutta oikeasti hän ei tiennyt tästä mitään. Noel oli ollut vain hänen pelastajansa, tuki ja turva, mutta yhtäkkiä hän alkoi tuntua ystävältä. Tai isoveljeltä, joka tekisi mitä tahansa suojellakseen uutta pikkusiskoaan.
"Lopulta pääsin opiskelemaan tänne Bridgeportiin ja valmistuttuani jäin tänne. Täällä kaikki julkkiksetkin asuvat, joten ajattelin töidenkin olevan täällä. Huomasin kuitenkin pian kilpailunkin olevan kovaa, jokaisella julkkiksella oli jo omat ompelijansa ja oli vaikeaa saada jalka ovenrakoon. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen en jaksanut enää, hanttihommilla ei kovia vuokria maksettu ja lopulta päädyin nykyiseen kotiini hylätylle teollisuusalueelle miettimään, mitä seuraavaksi tekisin, kunnes sinä ilmestyit paikalle.", Noel lopetti tarinansa ja katsoi odottavasti Tildaa.
Tilda laski jalkansa alas huokaisten ja katsoi Noelia, joka hymyili hänelle rohkaisevasti.
"En tiedä mistä aloittaisin... Synnyin Twinbrookissa, kaukana täältä. Isoisäni oli kaupungin pormestari ja asuimme isossa talossa. Isäni oli kirjailija ja äitini lähinnä kotiäiti. Minulla on kaksoissisko ja pikkuveljeni ovat myös kaksoset."
Noel odotti kärsivällisenä tarinan jatkoa Tildan kootessa itseään.
"Erikoinen ihonvärini... Olen alien. Monta sukupolvea sitten esiäitini tuli maapallolle ja hänellä oli tehtävä. En edes vielä tiedä mikä koko tämän jutun tarkoitus on, mutta suvun on jatkuttava vihreäihoisen perijän kautta."
Noel yritti sulattaa kaikkea kuulemaansa. Hänen edessään istui oikea alien, jolla oli salainen tehtävä. Ja hän kun oli kuvitellut oman työnsä olevan jännittävää ja erikoista!
"Kuten aina, minunkin hullussa elämäntarinassani on pahiksia. Vuosikymmeniä sitten hallitus tai joku sai tietää meidän olemassaolostamme ja perusti ryhmän tutkimaan ja vakoilemaan meitä. Sinne palkattiin aivan vääriä ihmisiä, oikeastaan alieneja, joilla on omat suunnitelmansa. He ovat saaneet kaikki uskomaan että tahdomme pahaa ja ainoa keino on hävittää meidät maapallolta, mutta silti he sieppaavat meitä tutkimuslaitoksiinsa... "
"Myös minun sukulaisiani on siepattu ja tätini syntyi heidän hullujen kokeidensa seurauksena. Isoisäni päästyä kaupungin johtoon ja saatua vaikutusvaltaa he ottivat kovemmat otteet käyttöön, ettei koko maailma saisi tietää. Twinbrook oli alieneiden turvapaikka, kunnes...", Tilda nielaisi pari kertaa, "Kunnes yksi heistä tunkeutui kotiimme ja puukotti äitini kuoliaaksi keskellä kirkasta päivää silmieni edessä. Tarkoitus oli tappaa kaikki kaupungin alienit hiljaa ja huomaamatta, mutta pääsin pakoon ja ehdin varoittaa perhettäni. Ainakin toivon niin..."
Noel tuijotti lattiaa vaitonaisena ja ymmärsi, miksi Tilda oli ollut niin kauhuissaan vanhassa varastossa. Hän oli niin nuori ja kokenut sellaisia kauhuja, joita kukaan ei voisi kuvitella kauheimmissa painajaisissaankaan. Hänen täydellinen elämänsä oli romahtanut juuri ennen hänen tuloaan tänne...
Tilda nousi äkkiä ylös tuolistaan ja käänsi selkänsä Noelille kyynelten valuessa poskille. Kaikki tukahdutetut tunteet ja muistot olivat palanneet hänen mieleensä rytinällä, kun hän oli puhunut niistä ääneen. Noel oli hetkessä hänen vierellään ja kietoi kätensä hänen ympärilleen.
"Ei tämän näin pitänyt mennä...", Tilda sai sanotuksi nyyhkytyksensä lomasta.
Tyttö vaikutti niin pieneltä ja hennolta, ettei Noel uskaltanut sanoa mitään. Hän vain oli siinä tehden selväksi, ettei aikoisi kadota minnekään.
"Tule, mennään kotiin."
...
