28.4.2010

Osa 6 - Aikuistuminen



Nyt kun Cira oli koulunsa käynyt, hänen täytyi löytää ammatti itselleen. Hän tiesi tasan tarkkaan, mitä töitä halusi, mutta tuntien etsintä ei tuottanut tulosta. Hän päätti lähteä kysymään töitä suoraan teatterilta.


Miro vietti paljon aikaa Starberryjen luona. Nytkin hän oli soittanut ovikelloa aamuvarhaisella ja tullut hoitamaan lapsia ilman palkkaa. Hänelle oli tärkeää saada olla lähellä Ciran perhettä, koska hän halusi luoda läheiset välit kaikkiin talossa asuviin, jos vaikka hän jonain päivänä asuisi samassa talossa.


Cira asteli kaupunginteatteriin varmoin askelin pyytämään töitä. Sisäisesti häntä jännitti ja hän olisi halunnut juosta pakoon, mutta ulkoisesti hän yritti näyttää naiselta, jolle ei sanottaisi 'ei'. Itsevarmuus tekikin työnantajiin vaikutuksen ja Cira sai töitä teatterilta. Roudarina hän pääsisi oppimaan tähtien kulissien takaisista toimista, ja saattaisi reippaalla ja asiantuntevalla työnteolla vielä jonakin päivänä saada ylennyksen ja päästä lähemmäs unelmaansa.


Cira päätti mennä puistoon loppupäiväksi soittamaan kitaraa, kun kerran kaupunkiin asti oli tullut. Harjoittelu tekisi hyvää työmenestyksellekin. Monet tulivat antamaan Ciralle rahaa ja kehuivat hänen soittotaitojaan vitsaillen ostavansa hänen levynsä, kun hän olisi kuuluisa.


Illalla kotona vietettiin pienten kaksosten syntymäpäiviä!


Limena oli iloinen, koska taaperot väsyttivät vanhusta todella paljon. Lapsena he osaisivat huolehtia itsestään, mutta pitäisivät silti seuraa vanhemmilleen.


Seuraavana aamuna heidän talostaan juoksi koulubussiin kaksi lasta enemmän kuin aikaisemmin. Adina, Audrey ja Inga olivat ylpeitä pikkusiskoistaan, ja jännittivät heidän ensimmäistä koulupäiväänsä vähintään yhtä paljon kuin pikkuiset itse.


Limena jäi nyt päiviksi ilman seuraa. Aamulla hän teki lapsille aamupalaa ja heidän lähdettyään siivosi keittiön. Talon hiljennyttyä Limena suuntasi usein puutarhaansa, jossa hän oli jo lähellä suurta haavettaan, täydellistä puutarhaa.


Tänään Limena sai kuitenkin muuta seuraa. Ciralla oli ensimmäinen työpäivä. Limena tuli Ciran kanssa syömään eilisen syntymäpäiväkakun tähteitä ennen Ciran töihinlähtöä. Kumpikin istui aikalailla omissa mietteissään; Cira jännittämässä ensimmäistä työpäiväänsä ja Limena päivittelemässä, miten nopeasti ne lapset kasvaakaan.


Limena seurasi vielä ikkunasta tyttärensä lähtöä ja oli onnellinen siitä, että Cira oli löytänyt paikkansa tässä kaupungissa. Kenties hän vielä ymmärtäisi paikkansa tällä planeetalla, suvunjatkajana...


Kaksoset tulivat koulusta muutaman tunnin päästä Ciran lähdöstä. He olivat saaneet paljon uusia ystäviä, mutta mieluiten he leikkivät kahdestaan.


Heti läksyt tehtyään he juoksivatkin pitkin pihaa nukkumaanmenoon saakka leikkien hippaa.


Pian koitti viikonloppu. Iineksen lempipuuhaa oli kalastus, jota hän harjoitteli paljon vapaa-ajallaan. Cycl0n3 oli opettanut hänelle perusteet, mutta Iines piti tärkeämpänä luonnon ihailua kuin saalista, toisin kuin hänen isänsä.


Ingridin Cycl0n3 oli saanut innostumaan shakin peluusta. Cycl0n3 oli shakin peluussa mestaritasoinen, mutta antoi Ingridin toisinaan voittaa ottelun. Hän tiesi, että lapsen innostus hiipuisi hyvin äkkiä, jos tämä aina häviäisi.


Myös Limena oli keksinyt miten sai aikansa kulumaan mukavasti. Hän halusi kirjoittaa kirjan tuleville sukupolville. Hän oli nähnyt miehensä kirjoittavan kirjoja useasti ja muisteli nyt oppimaansa. Limena tiesi, ettei Cira muistaisi kertoa omille lapsilleen kaikkea tarpeellista heidän alkuperästään, joten kirja olisi hyvin tärkeä. Limena kirjoitti hänen elämästään ennen maahantuloa, projektista, jossa oli nyt mukana ja selitti asioita, joita Cirakin oli häneltä kysellyt. Limena todella toivoi saavansa kirjan valmiiksi ennen kuolemaansa.


Ciralla oli vasta toinen työpäivä, mutta hän oli jo saanut ylennyksen. Hänen järjestelykykynsä olivat vakuuttaneet esiintymässä olevan bändin, jonka manageriksi hän pääsi.


Cira tarvitsi hyvää kuntoa uraansa varten, joten hän pyysi urheiluhullulta Audreyltä apua. Audrey piti hänelle ja Ingalle tehokkaan jumppatuokion. Loppua kohden Cira ja Inga vaihtelivat jo epätoivoisia katseita väsyneenä Audreyn lisätessä vauhtia.


Cycl0n3 oli myös saanut ylennyksen. Vihdoin ja viimein hän pääsi uutisankkuriksi ja tunsi tehneensä kaiken haluamansa elämässään. Hänellä oli unelmiensa ammatti, kaksikerroksinen talo, upea vaimo ja kuusi kaunista tytärtä...eikä yhtään poikaa, hän muisti huokaisten.


Aurinkoisen päivän päättyessä talo oli täynnä porukkaa. Taas kerran heillä vietettiin syntymäpäiviä!


Inga puhalsi ensimmäiseksi kynttilät kakustaan heidän puutarhassaan saaden luonteenpiirteekseen herkästi innostuvan.


Sitten oli Ingridin vuoro ystävien ja perheen kannustaessa vierellä. Ingridistä tuli perfektionisti.


Viimein Iineskin sai puhaltaa kynttilät omasta kakustaan ilkeän pojan puhaltaessa torveen hänen korvansa vieressä. Hän sai sottapytyn luonteenpiirteen.


Kauniit kaksoset päivittivät kasvaessaan myös tyylinsä. Enää he eivät halunneet pukeutua samanlaisiin vaatteisiin, vaan halusivat omanlaisensa tyylit, vaikka olivat edelleenkin parhaita ystäviä toisilleen. (Ingrid vas., Iines oik.)


Inga päätti värjätä hiuksensa ruskeiksi. Hän halusi seurata isänsä jalanjälkiä uutisankkuriksi, ja hän ei uskonut paikallistelevision ottavan uutisankkurikseen sinihiuksista tyttöä. Inga oli onnekas, kun hän sai piilotettua epänormaalit piirteensä pelkästään hiusvärillä.


Inga haki heti samaisena aamuna itselleen oman kämpän. Lastenvastaisena hän oli kärsinyt tässä talossa jo tarpeeksi kauan ja halusi omaan rauhaansa mahdollisimman nopeasti.


Päivällisen jälkeen Inga lähti elämään omaa elämäänsä. Limena oli sanonut hänen olevan aina tervetullut takaisin kotiin, asumaan tai vierailulle, josta Inga oli kiitollinen. On hyvä tietää, että aina on paikka minne mennä.


Illalla perhe totutteli yhden lapsen puuttumiseen herkullisella ruoalla, jota Miro heille teki. Miro oli viimein aikuistunut, ja nyt kun talossa ei ollut enää lapsia hoidettavaksi, Miro siirtyi laittamaan ruokaa kaikille aina kyläillessään.


Kaksoset jatkoivat edelleen rakkaiden harrastustensa parissa. Iines sai komeita vonkaleita kalastaessaan, ja Cycl0n3n ei tarvinnut enää näytellä häviävänsä shakkia pelatessaan Ingridin kanssa, vaan hän sai tosissaan taistella voitosta.


Seuraavalla viikolla Miro ja Cira päättivät mennä pieneen syrjäiseen kahvilaan viettämään vapaapäiväänsä. He olivat nyt tosissaan seurusteleva pari. Kumpikin suunnitteli heille jo tulevaisuutta, vaikka he eivät siitä vielä toisilleen uskaltaneet puhua.


Kahvilassa oli aamupäivällä hyvin hiljaista ja pari sai olla siellä melkein kahdestaan.


He juttelivat kaikesta mitä mieleen tuli, joivat kahvia ja nauttivat olostaan tietämättä, että onni vaihtuisi hyvin pian huoleen...


He jatkoivat juttelua vielä ulkonakin, kun kahvila oli suljettu. Illan lopuksi Cira kysyi Mirolta, jos hän haluaisi muuttaa heille asumaan. Miro suostui heti, olihan hän tähänkin päivään mennessä käytännössä asunut heillä, mutta vasta nyt talossa oli tilaa Miron tavaroille.



*     *     *

Miten nuorten parisuhde etenee? Saako Limena kirjansa valmiiksi? Kenen hautajaisia pian vietetään ja kuka tulee sinne kuokkavieraaksi?  Lue se seuraavasta osasta!

2 kommenttia:

  1. ***Vanhat kommentit vuodatuksesta***

    Radioactive kirjoitti 28.04.2010 - 17:48
    ÄÄÄÄÄ mitä täällä tapahtuu? Tein kaiken täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin, mutta noi kuvat on ihan hervottoman suuria! Aika vaihtaa sivupohjaa ainakin...

    Toivottavasti saatte luettua jotenkuten.:S

    Candilla kirjoitti 28.04.2010 - 18:47
    Kyllä tätä ihan hyvin sai luettua (: Sivupohjan muttaminen saattaisi auttaa, jos ei toimi seuraavassakaan osassa. Osa oli jälleen kerran mahtava, odotan innolla seuraavaa osaa!

    Metabolic kirjoitti 28.04.2010 - 19:52
    Kyllä minullaki onnistu lukeminen ihan hyvin :) Enpä mä mitää kummempia osaa kommentoida, Starberryjä on aina mukava lukea :) Jatkoa odotellessa.

    Melon kirjoitti 28.04.2010 - 20:03
    Oii, kiva osa. :3 Kyllä lukeminen onnistu, kuhan tekstiä vähän maalaili... Lisää vaan!

    Anonyymi kirjoitti 28.04.2010 - 20:42
    sam sekemoto oli oikein söötti pienenä mutta isona hän on karmiva. :--s

    Radioactive kirjoitti 28.04.2010 - 23:51
    Taidan huomenna yrittää laittaa pienemmät kuvat, jos venyminen lakkaisi siihen.
    Anonyymi, seuraavassa osassa Sam muuttuu VIELÄKIN karmivammaksi tämän tarinan osalta! >:D

    inu56 kirjoitti 29.04.2010 - 14:45
    Lukeminen onnistui ihan hyvin, mutta kyllä noi kuvat vähän häiritsi. Tuleeko seuraava osa pian?

    Radioactive kirjoitti 29.04.2010 - 19:10
    INU56, hoidan ekana tän tekstin+kuvien vammausongelman, sitten alan tehdä uutta osaa. Siihen on jo kuvat valmiina! :)

    Radioactive kirjoitti 29.04.2010 - 19:27
    WUUUUUUUUU KORJASIN TÄN! :D:D:DD

    Nyt on pienet kuvat, mut nyt ei teksti hypi reunoil eikä kuvat oo erikokosii! Kumarra mua vuodatus, voitin! :P

    Ciesse kirjoitti 01.05.2010 - 08:58
    Hyvä osa jälleen. Ei toi haitannu mua. Linkitätkös mun Sims 3 aiheisen blogin( ei lc eikä mikään tarina vaan pelaamista) osote on: http://yllatyspata.blogspot.com/

    Tiara kirjoitti 01.05.2010 - 12:09
    Oi jatka pian! Starberry on ihana legacy

    Radioactive kirjoitti 01.05.2010 - 22:36
    Ciesse, linkitin! :)

    Nyt alan kirjoittaa uutta osaa, huomenna saatte tod. näk. luettavaksi. Se on jännin osa tähän mennessä, ja aion panostaa myös teksteihin, että tulee VIELÄKIN jännempi, siksi en kiirehdi julkaisun kanssa. :P

    Onyx kirjoitti 07.11.2010 - 10:31
    Joo! Tämä on kylllä paras LC mitä olen lukenut. Hyvin mielen kiintoinen. Jatka samaan malliin. Tulkaa vaan lukee mun LC:tä.

    Lapsonen kirjoitti 01.05.2011 - 19:57
    Wuu :) uus osa tulossa <3 jännää :FF

    Anonyymi kirjoitti 01.05.2011 - 19:58
    EI, ohoo :D väärä vuos.... -.-

    VastaaPoista
  2. Omia ajatuksia ja muistelmia:

    Voi että noita kauniita lapsia! Ingan ulkonäöstä oikein yllätyin, kun hän vaihtoi ruskeisiin hiuksiin ja Iines oli jonkun aikaa mun suosikki, harkitsin jopa hetken et siitä tuliskin perijä! :) Olin silti jo niin tarkasti miettinyt Ciralle tulevaisuuden juonikuviot, että enpä viitsinyt vaihtaa enää siinä kohtaa. :D

    Tässä osassa oli myös paljon kuvia, joista tykkään edelleenkin, vaikka vieläkin hideheadlines-koodi oli hakusessa ja osassa kuvissa näkyy plumbobit ja taitopalkit. :D

    VastaaPoista