20.5.2010

Osa 10 - Paluu arkeen



Miro oli saada sydänkohtauksen löytäessään jonkun nukkumasta makuuhuoneestaan. Säikähdys muuttui kuitenkin helpotukseksi Miron tunnistaessa Ciran. Cira ei tosin näyttänyt kovin hyvinvoivalta verisine kasvoineen, mutta ainakin hän oli jotenkin päätynyt takaisin kotiin. Miron mietinnät keskeytti viereisestä huoneesta kuuluvat äänet. Miro lähti hämmästyneenä huonetta kohti...


..löytäen sieltä pienen vauvan! Nyt Miron päässä ei kulkenut minkäänlaista ajatusta, hän vain tuijotti pientä suloista olentoa, joka makasi vanhan kehdon pohjalla.


Miron nostaessa vauvan syliinsä Iines saapui huoneeseen kysyen, miksi heidän talossaan oli vauva. Miro vastasi epäilevänsä tämän pienen nyytin olevan Iineksen siskontyttö, jolloin Iines kysyi silmät pyöreänä, oliko Cira löydetty. Miro nyökkäsi ja kuuli saman tien Ciran heräävän.


Cira oli noussut jo istumaan sängyn reunalle Miron tullessa huoneeseen. Cira oli selvästi aivan sekaisin, koska hän ei edes huomannut Miron seisovan vieressä. Miro katsoi Ciraa tämän noustessa ylös, ja tajusi, ettei ollut nähnyt Ciraa koskaan ennen noin särkyneenä ja hauraana. Näky pelotti Miroa, koska hän oli tottunut aina iloiseen Ciraan, joka oli pirteä aamusta iltaan.


Noustessaan ylös Cira huomasi Miron seisovan edessään ja kaappasi miehen syleilyyn. Cira tunsi olevansa turvassa. Hänen kauheat kokemuksensa olivat eilistä ja hän ja vauva olivat hengissä. Cira olisi halunnut jäädä tähän hetkeen ikuisuudeksi.


Viimein Cira irrotti otteensa Mirosta. Miro katsoi hetken aikaa Ciraa arvioiden, pysyisikö tämä omin voimin pystyssä, ja kysyi vielä varmuuden vuoksi, oliko hän ihan kunnossa. Cira hymyili ja vastasi myöntävästi käheällä äänellään, joka oli jäänyt muistoksi oleilusta kosteassa ja kylmässä.


Ciran mennessä alakertaan kaksoset olivat häntä vastassa. He eivät voineet uskoa siskonsa palanneen. He olivat jo kuvitelleet pahinta, ja nyt kaikki järkytys ja odottaminen purkautuivat kyyneleinä. He olisivat halunneet kysyä niin monta asiaa siskoltaan, mutta jättivät hänet rauhaan. Cira ei todellakaan näyttänyt siltä, että olisi juttutuulella.


Miro oli lämmittänyt Ciralle valmiskeittoa sillä aikaa, kun Cira oli käynyt kylvyssä.  Nyt hän katseli Ciraa tämän lusikoidessa keittoa suuhunsa hartaasti. Miro ei malttanut enää odottaa, joten hän kysyi Ciralta, missä tämä oikein oli ollut.


Cira oli hetken hiljaa ja mietti, kunnes sanoi pahoitellen, ettei ollut vielä valmis käymään läpi kokemiaan asioita. Cira tiesi, että Miron olisi saatava tietää asiat pian, jotta tutkinta poliisilaitoksella etenisi, joten hän lupasi kertoa kaiken seuraavana päivänä.


Ciran noustessa pöydästä Miro sanoi löytäneensä jotain, minkä Cira haluaisi varmasti nähdä. Miro oli miettinyt pitkään, haluaisiko kertoa Ciralle löytämästään kirjasta juuri tänä iltana. Miron mielestä nyt oli oikea hetki, jotta Cira voisi yhdistää kokemansa kirjasta lukemaansa tietoon.


Pariskunta siirtyi olohuoneen puolelle, jossa Miro ojensi Ciralle kirjan. Cira katsoi kirjaa ihmeissään. Kanteen oli kirjoitetty heidän sukunimensä kultakirjaimin ja kirjoittaja oli hänen äitinsä. Cira avasi kirjan varovasti aavistaen, mitä se sisältäisi.


Luettuaan kirjaa jonkin aikaa, Ciran suupielet vetäytyivät pieneen hymyyn. Kirjassa luki kaikki, minkä hän oli unohtanut äitinsä kertoneen. Nyt Cira tiesi, kuka hänet oli siepannut ja miksi suvun jatkaminen olisi erityisen tärkeää. Cira kiitti onneaan, että sai kirjan vasta nyt käsiinsä, muuten hän olisi kertonut kaiken tämän Nemesikselle, eikä olisi varmasti selvinnyt kotiin hengissä.


Cira kiiruhti yläkerran lastenhuoneeseen syleilemään Vincentiä luettuaan kirjan. Cira tiesi, ettei tällä pikkuisella ollut mitään hätää. Järjestöt halusivat vihreäihoisia lapsia. Cira ei halunnut nyt ajatella sitä, että hänen tulisi saada vielä vihreäihoinen lapsi jatkamaan sukua, vaan iloitsi täysillä tästä hetkestä.


Illan päätteeksi Cira pääsi nukkumaan kihlattunsa viereen. Aamuiset tapahtumat tuntuivat jo kovin kaukaisilta, mutta Cira ei saanut unta, koska tiesi, että hänen täytyisi aamulla kertoa tapahtumat Mirolle ja kokea tuo kaikki uudelleen.


Cycl0n3 oli aamulla herännyt aikaisin tutustuakseen omaan lapsenlapseensa. Hän oli aina toivonut poikaa, ja viimein taloon oli sellainen syntynyt. Ylpeä isoisä oli lukenut Vincentille koko aamun satuja, mutta nyt vauva alkoi jo väsähtää ja Cycl0n3 laski hänet rattaisiin nukkumaan.


Pari tuntia myöhemmin Cira ja Miro tulivat istuskelemaan samaiselle terassille. Ciran oli aika kertoa tarinansa Mirolle. Pelkkä ajatuskin puistatti Ciraa, mutta Miro kannusti häntä kertomaan kaiken ihan rauhassa.


Viimein Cira aloitti kertomalla Limenan hautajaisista ja Sam Sekemotosta. Hän yritti muistaa kaikki pienet yksityiskohdatkin, jopa sen, mitä oli ajatellut ollessaan yksin huoneessaan vangittuna. Miro kuunteli Ciran puhetta hiljaisena tuijottaen mietteliäänä terassin kivetystä.


Kun Cira sai tarinansa päätökseen, Miro katsoi häneen ja sanoi, ettei poliisi voisi auttaa heitä. Nemesis todella työskenteli maan hallituksen alaisessa järjestössä, niin kuin Cira oli epäillytkin. Poliiseja on kielletty puuttumasta heidän asioihinsa. Jos alienit haluaisivat elää rauhassa maapallolla, heidän tulisi itse tuhota järjestö. Se taas olisi lähes mahdotonta, koska järjestöillä oli satoja toimipisteitä joka puolella maapalloa. Miro sanoi hetken mietittyään, että ainoa mahdollinen ratkaisu olisi lainsäädännön muuttaminen. Alieneiden olisi tultava päivänvaloon ja vaadittava oikeuksiaan.


Cira oli aivan sekaisin kaikesta kuulemastaan ja kertomastaan, mutta onneksi Vincent sai Ciran unohtamaan kaiken pahan maailmassa. Cira mietti myös innoissaan uusia huonekaluja ja seinien värejä, koska Miro oli ehdottanut tälle talon remontoimista turvallisemmaksi heti, kun kaksoset olisivat muuttaneet omilleen.


Ciran ei tarvinnut kauaa odottaa, nimittäin jo seuraavana aamuna syötiin Ingridin ja Iineksen syntymäpäiväkakkua.


Kakkukahvien jälkeen Ingrid ja Iines hyvästelivät lapsuudenkotinsa ja lähtivät jatkamaan opintojaan muualle. Talossa nimittäin tarvittaisiin hyvin pian lisätilaa...



*    *    *


Saavatko Cira ja Miro jatkaa tavallista perhe-elämäänsä? Jättääkö Nemesis heidät rauhaan näin vähällä? Miltä talo näyttää remontin jälkeen? Lue se seuraavasta osasta!

6 kommenttia:

  1. ***Vanhat kommentit vuodatuksesta***

    Radioactive kirjoitti 20.05.2010 - 19:50
    Jeee, kymmenes osa on valmis! Näillä näkymin osia tulisi siis vähän päälle kolmekymmentä, koska kymmenessä osassa ollaan edetty kolmanteen sukupolveen.

    Tässä osassa oli ennätyksellisen vähän kuvia, eikä tapahtumiakaan hirveästi, mutta hengähdetään välillä ennen kun alkaa taas räiskyä!

    Seuraava osa on muuten tavallista hieman pidempi ja ilmestynee jo ensi viikon alussa.

    Mietin tossa, että millaista extraa haluaisitte? Kohta kävijälaskurissa pamahtaa täyteen kaksituhatta, ja haluaisin sen kunniaksi tehdä tänne jotain. Kaikki kommentoimaan ja ehdottamaan! :)

    sari kirjoitti 20.05.2010 - 19:50
    kiva tarina ja jes jatko tuli

    Melon kirjoitti 20.05.2010 - 20:27
    Jeii, hyvä osa. :----D Ihana ku Cira on taas turvallisesti kotipuolessa! Jatkoa haluan, ehdottomasti.
    Tuosta extrasta en tiedä... Jotain alieneihin liittyvää?

    homsantuusa kirjoitti 20.05.2010 - 20:34
    Oooo mielenkiintoinen osa!
    Mistä nuo rattaat on? :)

    äippä kirjoitti 21.05.2010 - 06:15
    Ihana osa taas.:) Pelailin itsekin eilen ja lähiaikoina voisin saada jopa uuden osan aikaiseksi.

    sinitarranen kirjoitti 21.05.2010 - 06:20
    Hyvä osa kuten aina! Toivottavasti ne onnistuu keksimään jotain, että suku jatkuis.

    bufi kirjoitti 21.05.2010 - 07:57
    Jes! :) Hyvä osa oli. Ei haittaa yhtään että oli tavallista vähemmän kuvia ja tapahtumia, jos kerta ensi kerralla on luvassa normaalia enemmän kuvia ja muuta. :D Heh. Ai että tahdot jotakin extraa meille suoda! Vou! No esim joku pikku pätkä siitä millaista Limenalla oli kotiplaneetallaan? Tai jotain.. En nyt tiedä. Ehkä tuo olisi hieman vaikea totuttaa, ellei kaikki olisi siellä täsmälleen samanlaista kun maassa. :p

    inu56 kirjoitti 21.05.2010 - 11:37
    Kiva osa! Jos jotain extraa pitäisi tehdä niiin se Limenan kotiplaneetta voisi olla kiva vaikka olisikin vaikea toteuttaa.

    Radioactive kirjoitti 21.05.2010 - 14:37
    Miettisin ite ihan samaa, mut taitaa olla hieman liian vaikeaa. Ehkä sit myöhemmin, kun ollaan jossain osassa kaksketkuus. Ladattaviakin on kolmoseen niin vähän, että saattais olla mahdoton tehtävä. Onneks mulla on Limena tallennettu, niin voin yrittää jossain vaiheessa... Jooooo, nyt innostuin! :D En siis lupaa mitään, mutta ehkä saatte joskus vielä tuollaisen extra-osan! :DD

    jessina kirjoitti 21.05.2010 - 15:26
    Ihana osa. ♥ (::
    mistä Iineksen asu? tai olikohan se Iines.. :D mutta tuo farkkuasu kuitenkin ^^
    jatkoa odotellen <3

    MillaMarilla kirjoitti 21.05.2010 - 19:47
    Sä oot kyllä uskomattoman hyvä kirjottamaan yms. Tosi hyvä osa tääkin. : )

    Nomita kirjoitti 21.05.2010 - 20:44
    Tää on hyvä lc ja luen sitä. Jatkoa pian.

    banssu kirjoitti 28.05.2010 - 07:41
    Ah, sä olet niin hyvä kirjoittaja. Täytyy sanoa että toi sieppaus yms oli hyvin lavastettu. (:
    Tarinaasi on ilo lueskella, jatka pian ja ilmoita jatkosta radolan tarinatopaan. :D

    Radioactive kirjoitti 30.05.2010 - 18:01
    Kiitos kaikille kommenteista ja kehuista! :)
    Jessina, koitan kovasti etsiä, mistä se farkkupuku on, vielä en ole löytänyt tuolta satojen ladattujen joukosta... :P

    Jatkoa luvassa noin 1,5 viikon kuluttua. Liikaa tekemistä + unelmaduuni ilmestyy pian, täytyy päästä testailemaan. :D


    jessina kirjoitti 01.06.2010 - 00:50
    kiitos, jos etsit sitä ja löydät sen ^^ Voisit vaikka radolassa laittaa mulle linkin latauspaikkaan, mikäli löydät? :'D

    Heidi kirjoitti 06.06.2010 - 16:11
    Luin juuri koko tarinan, on kyllä tosi hyvä :). Lisää odotellaan :).

    Candilla kirjoitti 08.06.2010 - 09:44
    Kiva osa, jatkoa innolla odotellen! :)

    VastaaPoista
  2. Omia ajatuksia ja muistelmia:

    Hihah, mun kommentissa sanon et kolmekymmentä osaa riittäis tälle LC:lle! Jep, osa 32 ilmestyi juuri ja viidennessä sukupolvessa mennään, aika on kulunut näissä ekoissa osissa pikkasen nopeammin kuin nykyisissä! :P

    Ei mulla itse osasta mitään sanottavaa varmaan olekaan. :)

    VastaaPoista
  3. missä osat 11-31!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. radioactive ei oo vielä ehtinyt kopioida niitä vuodatuksesta...

      Poista
  4. Anonyymi3/1/13 22:02

    miten lavastit ton sieppauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma mitä tässä tarkotat lavastamisella, mut ton järjestön toimipisteen rakensin Starberryjen takapihalle ja henkilökunnan muutin hetkeks talouteen asumaan. Vastasko tämä sun kysymykseen? :)

      Poista